Vuoden Kylä 2024
Pohjois-Savon Kylät ry:n ja Pohjois-Savon liiton valinta vuoden 2024 maakunnalliseksi Vuoden Kyläksi on Kuopion Syvänniemi. Edellisen kerran titteli osui Syvänniemeen 20 vuotta sitten.
Valintaraadin mukaan Syvänniemi nousi esiin esimerkillisenä kylänä, joka näyttää mallia, ja porskuttaa autioituvan maaseudun vastavirtaan. Kylällä tapahtuu paljon, ja monipuolinen toiminta luonnollisesti vaikuttaa kylän vetovoimaisuuteen. Syvänniemellä on tehty pitkäjänteistä kylän kehitystyötä. Edellinen valinta Pohjois-Savon ja Suomen Vuoden Kyläksi on kahdenkymmenen vuoden takaa, mutta laakereilla ei ole jääty lepäämään! Kylä katsoo tulevaisuuteen, luo uusia hankkeita ja kehittää toimintojaan. Toimintaa on tarjolla kaikille ja sitä tehdään myös eri yhdistysten yhteistyönä.
Syvänniemen Vuoden Kylä -hakemuksen täytti Syvänniemen kyläyhdistys ry, mutta sen puheenjohtaja Pekka Kääriäinen korostaa yhteistyön merkitystä ja sitä kylällä eri yhdistysten välillä tehdään. Yhdessä toimien pyritään pitämään kylä elinvoimaisena ja sloganin mukaisesti “Hyvän elämän kylänä” kaikille sen asukkaille.
-Kaikki yhdistykset toimivat hyvin läheisessä yhteistyössä toistensa kanssa tukien yhteistä “Hyvän elämän kylä” -teemaa. Uusia ideoita toimintojen kehittämiseksi tulee kylän yhdistysten ja tapahtumien kautta. Ideoita ja ajatuksia kuunnellaan jokaisen yhdistyksen ja toimijan hallituksessa herkällä korvalla ja viedään sitten yhdessä parhaaksi katsotulla tavalla eteenpäin ja päätettäväksi asiaa koskevan yhdistyksen hallitukseen, kertoo Kääriäinen. Aktiivisella kylätiedotuksella herätellään kyläläisiä mukaan toimintaan, jota kehitetään eri hankkeiden avulla.
-Kyläämme on investoitu ja tullaan investoimaan jatkossakin. Kylää tulee elävöittämään Saastamoisen säätiön vuonna 2023 tekemä päätös hankkia kylän alueelta Saastamoisen suvulle aikanaan kuuluneen historiallisen kartanon maa-alueineen, jonne on tulossa taiteilijaresidenssi kymmenelle taiteilijalle tai tieteenharjoittajalle. Tapahtuma- ja kulttuurikeskus Hermanni ry puolestaan aloittaa Hermannitalon remontin “Historiallisten kulttuurirakennusten energiaremontti” hankkeen puitteissa, jonka rahoitus on myönnetty alkuvuonna 2024. Näiden lisäksi Syvänniemen kyläyhdistys on hakenut hankerahoituksen Ukko-Lokin saaren virkistysalueen päivittämiseksi (puolikota, nuotiopaikka ja huoltorakennus) talvella 2025.
Kunniamaininta meni Kolmisopen kylälle Siilinjärvelle
Myös Kolmisopen kylällä on osuva slogan: "Kylän sydämessä - kylä sydämissä". Yhteisöllisyys välittyy niin kotisivuilta (https://www.kolmisoppi.org/), kyläkirjoista kuin toiminnasta. Kunniamaininta tuli Kolmisopelle syystä, ja kuten myös vuonna 2022.
Valintaraati arvosti tulevaisuuteen katsovan lisäksi erityisesti lähipalvelujen suosimista sekä yhteistyötä kunnan ja yritysten kanssa. Kylä markkinoi toimintaansa kotisivuillaan selkeästi ja nostaa esille myös paikallisia yrittäjiä.
Kylällä on monipuolista toimintaa kaiken ikäisille. Vuosittain toistuvia tapahtumia ja kylän kehittämistä tehdään aktiivisesti talkootyönä. Kylä tarjoaa talkooapua myös lähikylille, järjestöille ja seuroille. Kolmisoppi on kylätoimija paikallaan, ja on osannut rakentaa toimintaansa uusien tilanteiden ja tarpeiden pohjalta.
-Kylältä on hävinnyt Yaran laajenemisen myötä kolme sivukylää. Tämän takia on jouduttu luomaan Kolmisopen kylälle uusi imago. Kyläläisille ja Yaralle järjestetään nykyään yhteiset kuulemistilaisuudet kaksi kertaa vuodessa. Tilaisuuksissa kaivosalueen muutoksista kerrotaan kylän asukkaille ja asukkaat saavat kysyä Yaran tulevaisuuden suunnitelmista. Tämä toimintamalli on laajentunut Kolmisopen esimerkistä myös muille Siilinjärven kylille. Yhteistyö Yaran kanssa on poikinut esimerkiksi rantakalaillan kyläläisille ja apua Yaralta tien kunnostamiseen, kertoo Kolmisopen kyläyhdistyksen sihteeri Sari Kämäläinen.